USEIN KYSYTTYÄ

KYSYTTÄVÄÄ ?

Useimmilla palvelujani ensimmäistä kertaa käyttävillä nousee helposti paljon kysyttävää. Vihdoinkin on joku, jolta voi kysyä ja jolle on ihan tavallista jutella Henkiväen näkemisestä, voimallisesta intuitiosta tai vastaavista asioista.

Jotkut palveluihini liittyvät kysymykset toistuvat, joten keräsin niitä muutaman tähän alle helpottaaksei sinua.

 

Muistathan että kaikkea palveluihini liittyvää saa kysyä etukäteen. Ja sanoisin, että PITÄÄ kysyä jos yhtään pohdituttaa

 

 

USEIN ESITETTYJÄ KYSYMYKSIÄ:

 

K.      Milloin on oikea aika varata tapaaminen Näkijän kanssa ?

 

Tämä on yksi yleisin pohdinnan kohta, milloin on oikea aika tulla. Sanonkin usein, että tule silloin kun sinulla oikeasti on kysyttävää Henkiväeltä. Tule silloin, kun kaipaat Henkiväeltä neuvoa tai ohjausta. Tule silloin, kun tunnet kutsun tulla.

 

K.      Mitä on hyvä muistaa tai huomioida Näkijä - tapaamiseen liittyen ?

 

Mieti jo etukäteen mitä tahdot Henkiväeltä kysyä, kirjoita ne vaikka itsellesi ylös että muistat kysyä kaiken mitä tahdot.

Ota mukaasi jokin vehje millä nauhoitat käyntisi, esimerkiksi tablet, kännykkä tai sanelulaite. Tämä siksi, että itse en muista kysyttyjä kysymyksiä tai saamiani vastauksia enää kuin hatarasti 10-15 min jälkeen enkä muutaman minuutin päästä tämän jälkeen enää tätäkään.

Kysy siis Näkijä -tapaamisessa kaikki mahdolliset tarkentavat kysymykset mitkä Henkiväen vastaukset toivat sinulle mieleen. Jälkikäteen tämä ei ole enää mahdollista

 

K.      Salassapito ?

 

Kuten edellä kerroin, en muista kysyttyjä kysymyksiä ja/tai saatuja vastauksia. Kuitenkin minulla on salassapitovelvollisuus kaikkia kävijöitäni kohtaan, ja kaikki asiasi ovat vai sinun, minun ja Henkiväen tiedossa.

Pidemmissä Ryhmissä ja Näkijä -ryhmätapaamisissa allekirjoitamme  salassapito -sopimuksen kaikkien läsnäolijoiden asioiden suojaamiseksi.

 

K.      Kuinka varaan ajan tapaamiseen ?

 

Laita minulle sähköpostia, tai yhteydenottopyyntö sivujeni kautta. Kerro siinä mihin palveluun haluat varata ajan, ja milloin sinulla kävisi tavata. Sovimme tapaamisajan yhdessä, eli odota kunnes olet saanut minulta vastauksen/vahvistuksen ja saanut maksua varten esimerkiksi oman henkilökohtaisen maksuviitteesi.

 

K.     Miksi sinut tavoittaa vain harvoin puhelimitse ?

 

Työssäni on aivan ehdotonta ettei sitä keskeytetä. ei edes puhelimen värinä -äänellä. Puhelin saa toki katsottavalla olla päällä, mutta äänettömällä. Aloitan ryhmiin valmistumisen jo parikin päivää ennen ryhmää, Näkijä -tapaamiseen tulijan energiaan ja Henkiväkeen päivää aiemmin tai viimeistään tapaamisaamusta asti. Tapaa tulijan / tulijoiden mukana tulevat Henkiväen edustajat ensimmäisen kerran jo ennen kuin tapaan sinut, heillä kun on tapana saapua aiemmin paikalle. Koko tämänkin ajan olen puhelimen saavuttamattomissa. 

Tämän vuoksi ensisijaisesti tavoitat minut joko yhteydenottopyyntö lomakkeen kautta tai sähköpostilla.  

 

K.      Ootsä joku hihhuli ?

 

Kyllä :)

Korpin Kutsu toiminimen palvelut eivät sovellu henkilöille, joilla on vakavia mielenterveyshäiriöitä tai psykoottista oireilua tai muu vakava sairaus tai tila.

 

Kun hakeudut saamaan Korpin Kutsu toiminimen palveluja sitoudut kertomaan minulle totuudenmukaisesti kaikki tarvittavat tiedot fyysisestä ja psyykkisestä terveydentilanteestasi ennen hoitopäätöksen tekemistä. Näitäkin tietoja käsitellään luottamuksellisesti.Antamiesi oikeellisten tietojen perusteella teen arvion hoidon,kurssin tai vastaavan aloittamisen mahdollisuudesta.

 

Palvelut eivät ole tarkoitettu korvaamaan lääkärin tutkimusta, lääkärin määräämiä lääkkeitä tai hoitoja eikä Korpin Kutsu toiminimi koskaan näin myöskään kehoita tekemään.

 

Korpin Kutsu -toiminimen palvelut on tarkoitettu täysi-ikäisille henkilöille.